Kauan on ollut haaveena oman blogin kirjoittaminen. Nyt kun on aikaa nii toivottavasti tänne välillä tulis jotakin kirjoteltua. Lähinnä omasta elämästä, joka on niin vuoristorattaa, että hyvä että pysyy itsekkään mukana ja muista elämän viisauksista, mitä tähän kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu.
< Aika parantaa haavat, mutta ei auta unohtamaan. >
Voi että lapsena kaikki oli niin jännää, oikeasti! Leppäkertunko löysit nii jumaliste siitä riemua riitti. Mihin nykyään tämä maailma on menossa.. Kysympähä vaan, että milloin viimeksi olet nähnyt lapsia pihalla leikkimässä muutakun koulun tai tarhan? Nykyään on vaan niin paljon helpompi viedä se lapsi siihe playstation, television, videon, käsikonsolin, puhelimen tai tietokoneen ääreen. Kumma kun näitä syrjäytyneitä on näin paljon täällä? Aikuisten humalanhakusen juomisen yleistyminen on osa syy myös tähän. Itse viikonloppu alkoholiperheen kasvattamana voin kertoa, että ei oo kuule ollut helppoa back in the days. Pienenä sitä syytti itteä kaikesta. Omalla tavalla sitä on kuitenkin kiitollinen lapsuudesta vanhemmille, sillä kun ei ollut mitenkään rikkaasta perheestä sitä oppi arvostamaan iha eri juttuja. Toisinsanoen oppi olemaan kiitollinen ihan käytännön asioista.
Merkinnät RSS-syötteenä